Tänään pääsin koiruuden kanssa kunnon päivälenkille valoisaan aikaa. Ja olipa mukavaa! Tölkki toi turvaa taskussa. Pari kertaa tosin jouduin sen sieltä kaivamaan käyttääkseni koiran korvan juuressa helisemässä, jotta pysyi ruodussa. Auto-ohitukset, ohi kulkevat ihmiset ja yksi koirakohtaaminenkin sujuivat pienellä kyttäyksellä, mutta ilman syöksymisiä kenenkään perään - ja kaikki tölkin ansiota. Ihan mahtavaa.

Voi sanoa, että pitkästä aikaa lenkillä pääsi itsekin rentoutumaan hetkittäin, kun tiesi, että on eväitä, joilla karvaturrin saa pidettyä hallinnassa.

Ja kylläpä tämä oikeanlainen opetus on selvästi turriakin rentouttanut. Turkki on alkanut kiiltää, ja hilsettä ei enää juuri näy. Muutenkin se alkaa ottaa paljon iisimmin, kun ei enää joudu turhaan kantamaan vastuuta lauman tekemisistä. Jes!

Nyt on yksityiskouluttajan opissa käyty aloitusarviointi mukaan lukien jo viidesti. Yksi kerta on vielä jäljellä. Täytyy myöntää, että on tähänkin taipaleeseen paljon mahtunut - muutakin kuin ilon aiheita. Koulutuksen alussa jääkauden ollessa tiukimmillaan koira tuntui olevan tosi herkkä oppimaan uutta ja luopumaan pahoista tavoistaan. Toki on luontevaa, että kun melkein vuosi on niitä vääriä tapoja opittu, ja sitten reilussa kuukaudessa pitäisi hoksata monta uutta juttua, tulee myös takapakkia.

Jääkausi on opettanut meille hirmuisesti uutta ja on tuonut koiraperheen elämään hyvän tasapainon. Kouluttajan paras ohje on ollut seuraava: Jääkauden tarkoitus on saada sekä ihmiset että koira ymmärtämään, että koira ei saa huomiota tai rapsutuksia, kun se tulee sitä hakemaan. Sen sijaan mennään ihmisen ehdoilla. Vain kutsuttaessa koiraa luokse sitä rapsutellaan. Ja hellyyttelyhetki loppuu "riittää"-sanaan sitten, kun ihmisestä siltä tuntuu. Välillä pikemmin, välillä pitemmin. Koira on myöskään enää änge sohville tai sängylle, mikä on mahtavuutta.

Kouluttajan opissa on kuluneiden tapaamiskertojen aikana ja sitten toki varsinkin kotioloissa opeteltu kehuminen ja kieltäminen uudelleen, sivulle tulo, paikalla olo, tien reunassa kulkeminen ja viimeisimpänä seuraaminen. Sitä on tässä nyt aikaa viikko työstää seuraavaan tapaamiseen asti. Nopeasti on poika nuo oppinut, kun samoja juttuja harjoiteltu aiemminkin. Nyt vain osataan olla tarpeeksi johdonmukaisia.

Nerolla on ollut ongelmia varsinkin tuon rodunomaisen paimentamisen kanssa. Jostain syystä emme olleet saaneet sitä pois koiralta aiemmin, vaikka aina on kielletty on toruttu. Nyt siihenkin onneksi alkaa tulla helpotusta. Koiruudellahan on ollut vaarallinen taipumus jahdata haukkua ja kiskoen kaikkea liikkuvaa autoista pyöriin, kävelijöihin ja toisiin koiriin.

Taannoin koulutuksessa tavan poispurkuun otettiin näppärä alkusokki: sekä kouluttaja, minä että mies otettiin kukin kolinapurkit hyppysiimme. Kouluttaja seisoi oman koiransa kanssa leveähkön tien toisessa reunassa, ja me kuljimme Neron kanssa tien vastapuolta ohi. Kun pääsimme kouluttajan ja koiran kohdalle, Nero alkoi tapansa mukaan vetää kuin härkä. Samalla sekunnilla tai jopa vähän ennen koiran reaktiota kouluttaja heitti tölkkinsä, Neroa taluttanut mieheni omansa ja samoin heitin minäkin kulkien koirakon perässä. Tarkoitus oli heittää kolikoilla täytetyt tölkit maahan siten, että ne hieman hipaisevat esim. koiran takajalkoja. Tätä tehtiin muutaman kerran, ja jo tajusi Nero lopettaa paimentamisen. Kertaakaan ennen ei ole muuten toisen koiran ohittaminen onnistunut ilman reaktiota, mutta tämän jälkeen on onnistunut. Pidän nykyään yhtä tölkkiä varmuuskeinona taskussa lenkeillä. Kun vastaan tulee autoja, ihmisiä tai koiria, ja Nero alkaa niitä mahdollisesti kyräillä, riittää pieni käden kolautus taskussa olevaan tölkkiin ja koira alistuu, ottaa kontaktin ja jättää kohteen rauhaan. Mahtavuutta.

Varmasti niitä askeleita joudutaan vastaisuudessakin ottamaan välillä taaksepäin, mutta kyllä tässä voiton puolella ollaan! Vielä on yksi koulutuskerta yksityisopissa jäljellä. Kyseinen kouluttaja aikoo mahdollisesti keväämmällä järjestää pienryhmäkoulutusta toko-meiningillä - toivottavasti sinne päästään mukaan. Ja muutenkin, kun koiran perushallinta alkaa pikkuhiljaa olla kohdillaan, voisi varmaan kevään ja kesän tullen alkaa katsella muitakin koiramaisia harrastuksia täältä meidän seutuvilta. Jes!

 

Viikko jääkautta plakkarissa ja ensimmäinen varsinainen alun tilannekatsauksen jälkeinen koulutuskerta takana. Ja täytyy myöntää, että edistys oli todella odottamatonta. Ensimmäistä koulutuskertaa varten olimme kouluttajan ohjeiden mukaan hommanneet Sprenger-ketjukoulutuspannan - siis kuristavan ketjupannan. Ekalla kerralla tarkoitus oli ottaa käsittelyyn Neron todella epämiellyttävä taipumus vetää kuin höyryveturi ja kitkeä tämä tapa pois.

Yhdistelmällä jääkausi + ketjukoulutuspanta + 180 cm hihna + ei enää niin kuurot korvat tulos oli aivan mahtava. Vetäminen loppui kuin seinään! Ja miten tämä kaikki sitten tapahtui: kouluttajamme otti tapaamisen ja kävelylenkin aluksi koiran talutukseensa. Välittömästi, jos koira alkoi vetää, tiukka ja matala mörähdyskarjaisu EI ja samalla sekunnilla karjaisun kanssa pieni, noin kahden sentin kädenliikahdus ja hihnan nykäisy tiukasti - mutta siis vain hipaisun verran. Toistoja kouluttaja ehti tehdä ensimmäisten kymmenen kahdenkymmenen metrin matkalla ehkä kaksi - ja koira lopetti vetämisen! Aivan uskomatonta.

Emmekä tätä alkuun tahtoneetkaan uskoa todeksi, mutta siksi se kuitenkin osoittautui. Pian kouluttaja lykkäsi remmin meidän isännän käteen, ja koira jatkoi kaunista kulkuaan. Muutaman EI-ärähdyksen isäntä joutui ottamaan, ihan muistutusluontoisesti, mutta koko ajan koira sai kulkea pitkä hihna löysänä roikkuen. Vaikka vastaan tuli useampi kappale muita karvaturreja (mikä ennen olisi johtanut koiran huutorähinäpotkuraivareihin), jalankulkijoita ja pyöräilijöitä (joita kohden on ennen hyökitty ja heitä yritetty naksia), autoja (joita on aina kyylätty ja paimennettu). Ja yhtäkkiä, ei mitään. Uusi siivo kävely toimi hienosti myös silloin, kun talutin lykättiin minulle.

Aivan mieletön muutos. En tahtonut koulutuskeikan jälkeen oikein vieläkään uskoa asiaa todeksi, mutta pakko se oli. Kävimme nimittäin hetki sitten vielä iltalenkillä, uusia oppeja soveltaen, ja koira käveli kuin paraskin mallilemmikki. Hienosti, sivulla, vetämättä, hihna täysin löysänä, ei haukun haukkua. Vaikka vastaan tuli sama litannia ihmisiä, menopelejä ja autoja kuin aiemminkin.

Täytyy kyllä antaa propsit kouluttajalle. Kyseinen mies on aivan timantti. Ihmettelen, että vasta nyt käännyimme hänen puoleensa. Todella taitava heppu ymmärtämään koirien laumakäyttäytymistä ja kouluttamaan nimenomaan laumakäyttäytymisen pohjalta.

Ja se täytyy vielä mainita, että kylläpä Nero itsekin rentoutui valtavasti tämänpäiväisen session jälkeen. Aivan kuin se olisi huokaissut helpotuksesta, kun ei enää tarvitse "johtaa laumaa" ja tehdä päätöksiä. Nyt me ihmiset teemme päätökset ja koira nauttii elämästään lauman jäsenenä, mutta nokkimisjärjestyksen alimpana. Kotiin tullessa Nero pitkästä aikaa oikein tohkeissaan kaivoi ison luun esille (niitä tulee olla jääkauden aikana tarjolla stressinpurkuakin varten) ja nakerteli sitä selvästi tyytyväisenä ja innoissaan.

Jääkausiruljanssi ja tämä kurinalainen meno ovat ehdottomasti kannattaneet. Jääkautta jatketaan tästäkin eteenpäin, mentaliteetillä toistaiseksi. Viikon päästä seuraava sessio kouluttajan kanssa. Siihen mennessä vetämättömyyden on oltava sisäistetty täysin. Seuraavan kerran aiheena on kehumisen opettaminen siten, että koira oppii ottamaan kehun vastaan maltilla.

Jihuu! Mahtavuutta! Pitkästä aikaa todella iloinen ja hyvä fiilis tuon koiran kanssa. Me edistytään! Ehkä se agi-, toko-, koiratanssi- ja näyttelyhaavekin vielä toteutuu ;)

Alla vielä hieman tuoreempaa kuvaa Nerosta.

 

 

Nyt on takana kohta viikon verran jääkautta. Täytyy myöntää, että kyllä sillä ainakin jotain vaikutusta koiruuteen on ollut. Ulkokäyttäytyminen, esim. vetäminen ja remmirähjääminen, ei ole vielä juurikaan muuttunut, mutta sisätiloissa muutoksia on tapahtunut.

Ensimmäisenä jääkauden iltana koira oli jo selvästi allapäin. Se hakeutui omiin oloihinsa ja selvästi mökötti, oli kummissaan. Nerolla on ollut epämiellyttävä tapa komentaa kotona olevia ihmisiä ärisemällä ja haukkumalla, jos huomiota ei tipu, ja tämä tapa ei ole ainakaan vielä poistunut. Tosin nyt emme enää itse reagoi ärinään. Hetken murrattuaan koira on yleensä lopettanut.

Sohvalle ja sängylle koiruus ei enää juurikaan yritä tunkea, kun olemme sen kouluttajan ohjeiden mukaan aina työntäneet alas, kun siellä itse olemme. Tosin silloin, jos esim. sängyssä ei ole ketään, niin Nero saattaa vaivihkaa hypätä sinne - huomiohakuisuutta kuulemma. Koiran ei saa kuitenkaan sinne jäädä vaan se tulee säikäyttää pois.

Suurin muutos tässä jääkaudessa on kuitenkin tullut meille ihmisille. Välillä tekee tiukkaa olla katsomatta ja rapsuttelematta koiraa, ja pari kertaa on vahingossa meinannut tämän virheen ajatuksissaan tehdäkin. Sitten kuitenkin muistaa taas kaikki ongelmat ja haasteet, joita Neron käytöksessä on ja joihin tässä yritetään hyytävyydellä pureutua, niin saa uutta tsemppiä jatkaa jääkautta. Alkuviikosta sitten vetämisen lopettamiskoulutusta samaisen kouluttajan kanssa: Sprengerin ketjukoulutuspanta hommattu ja valmiina oppimaan uutta! Nokka kohti tuulta siis!

Useampi tovi on vierähtänyt viime kirjoituksesta ja paljon on ehtinyt tapahtua. Nero on kasvanut jo runsaan kahdenkymmenen kilon elopainoon ja alkaa nyt kymmenen kuukauden ikäisenä olla pikkuhiljaa siinä koossa, mihin sitten jääkin. Sisäsiisteys saavutettiin, luojan kiitos, loppukesän aikoihin eikä pissoja ole enää tarvinnut pyyhkiä lattioilta.

Muutamissa pentukoulutuksissakin olemme käyneet, mutta niistä ei toivottua tottelevaisuutta Neron kohdalla löytynyt. Ennemminkin usein epäselvästi ja liian suurissa ryhmissä järjestetyt koulutukset pahensivat meidän riiviön ongelmia. Nyt aikuistumisen myötä täällä on alettu vetää hihnassa kuin höyryveturi, toisia koiria ja ihmisiä rähistään ja kiskotaan niin maan peijoonisti. Kotona koira luulee olevansa kuningas ja pomottaa laumaansa äristen ja vikisten.

Joulun jälkeen päätimme, että on otettava uusi suunta. Otimme yhteyksiä paikalliseen koirakouluttajaan, joka hyödyntää Pertti Vilanderin metodeja. Olimme lukeneet aiemmin Vilanderin Koiran korjauskirjaa, joka vaikutti tehokkaalta ja järkeenkäyvältä. Miksipä siis ei?

Ensimmäinen tapaaminen kouluttajan kanssa oli tänään. Tuolla reippaan 20 pakkasasteen rutistuksessa tehtiin tilannearvio, jossa testattiin muun muassa koiran kovuutta, stressinsietokykyä, paukkuherkkyyttä ja palautumista. Ilmeisesti Nero on pehmeähkö ja miellyttämisenhaluinen, mutta kova stressaaja ja huonon itsetunnon omaava. Tässä siis lähtötilanne. Lisäksi se on ottanut vallan laumassa, eikä kunnioita tai ole meistä ihmisistä erityisen kiinnostunut. Mutta tämä muuttuu. Kouluttajan mukaan jo kuuden viikon aktiivisen koulutuksen ja uudelleenkouluttamisen jälkeen Neron pitäisi olla kuin eri koira - ja ennen kaikkea, kuulolla.

Nyt sitten kotona alkoi jääkausi, millä pohjustetaan uudelleenkoulutusta ja avataan kuunteluväyliä. Tarkoitus on saada koira kuuntelemaan ja tarkkailemaan meitä omistajia. Olemaan kiinnostunut. Nyt koiraan ei sitten suunnata minkäänlaista huomiota, ei lellitä eikä jutella sille. Lelut kerättiin toistaiseksi pois. Sohva ja sänky ovat ehdottomasti kiellettyä aluetta. Jo nyt parin tunnin jääkausikokemuksen perusteella vaikuttaa siltä, että koira kummastelee jo nyt sitä, ettei sitä huomioida. Kyllä se tästä. Tästedes aion itsekin ryhdistäytyä ja alkaa pitää säännöllisemmin kirjaa siitä, millaisia muutoksia murressa tapahtuu. Nyt sitten vaan ensimmäistä koulutussessiota odotellessa ja jääkauteen totutellessa!