Oli harvinaisen aurinkoinen päivä. Aivan pääsiäisen korvilla, 9. huhtikuuta. Tämä vuosi, 2009. Tuona päivänä tapahtui jotain perin uutta ja jännittävää. Silloin meidän perheeseen haettiin Joutsenosta uusi perheenjäsen, koiranpentu. Eikä mikä tahansa koiruus, vaan bordercollien pentupoika, joka sai nimekseen Nero. Bordercollieitahan on tituleerattu maailman älykkäimmiksi koiriksi, eikä suotta. Jo ensimmäisinä päivinään uudessa kodissa pikkuinen karvapallo osoitti olevansa nimensä veroinen, oikea neropatti.

Matka Joutsenosta kasvattajaperheen luota uuteen kotiin Lahteen sujui aikalailla hienosti. Ensimmäiset minuutit autossa kirvoittivat pennun suusta vaimean itkun, joka taukosi nopeasti. Pehmoinen makoilualusta emännän sylissä ja auton lämpöisyys saivat pennun uneen, joka jatkui kotiin asti.

Kun parin tunnin autoilun jälkeen pääsimme kotiin, oli vuorossa Neron totuttaminen sen uuteen valtakuntaan. Ensin pelotti aivan vietävästi. Pikkuinen kannettiin autosta sisälle asuntoon, missä kopiseva parketti oli pikkumiehen ensimmäinen koetinkivi. Hetken kyyristeltyään koissu uskalsi lähteä tassuttelemaan ympäri uutta kotiaan. Tarkan nuuskinnan kohteeksti joutuivat seinät, lattiat, uudet lelut, parveke ja kaikki huonekalut. Kun uudet läänit oli tsekattu, saattoi leikki alkaa. Vaikka vähän pikkuista jo taisi väsyttää, lelukatras oli pakko käydä läpi. Ja lirauttaa ensimmäiset pissat hienosti melkein sanomalehdelle.

Ensimmäinen yö sujui kuin leikki. Vaivattomasti ja mukavasti. Isäntä valloitti tyytyväisenä koko sängyn itselleen, kun emäntä ja Nero nukkuivat pehmoisen peittokasan päällä lattialla, sängyn tuntumassa. Kun Nero lopulta malttoi antaa unen tulla, se nukkui sikeästi läpi yön. Ainoastaan neljän maissa aamuyöllä sen täytyi tarkistaa, että muut uuden lauman jäsenet ovat paikalla. Sitten unituhina jatkui.

Uni tulee vaavilla simmuun aivan yhtäkkiä,

eikä siinä ole juurikaan väliä paikalla,

mihin simahtaa.

 

Seuraavat pääsiäispäivät sujuivat totutellessa kotiin, parvekkeeseen, autoon ja emännän lapsuudenkodissa asustavaan jackrussellinterrieriherraan Janukseen. Kotona leikki maistui lähes kaiken valveillaoloajan, ja rapsutuksiakin otettiin vastaan auliisti. Syömis- ja pissarytmit kävivät selväksi jo ensimmäisen päivän aikana, joten pikkukaverin tarpeet on nyt jo helppo ennakoida.

Ensimmäisinä päivinä alettiin pikkuhiljaa harjoitella harjattavana olemista, korvien, tassujen ja hampaiden näpläystä. Joka päivä on selvitelty erinäisiin huonekaluihin ja kodin osiin liittyviä rajoituksia, jotka ovatkin menneet yllättävän hyvin jakeluun. Lattialla oleva suuri kukka kiinnosti alusta lähtien, ja sen lehtiä vauva yrittikin innokkaasti alkuun jyrsiä. Myös sohvan ja sängyn kulmat kiinnostivat. Sähköjohdotkin olisivat kiinnostaneet, mutta into loppui alkuunsa, kun riiviö huomasi, että ne oli kauttaaltaan niputettu sen ulottumattomiin ja päällystetty suojaspiraalilla.

Keisari Neron ja terrierisherra Januksen ensimmäinen tapaaminen oli aikamoista mellakkaa ja kummastusta. Pian 11-vuotias Janus tuli tapaamaan uutta "pikkuveljeään" meille, mistä Nero oli ihmeissään. Koirien ekat treffit olivatkin varsinainen oravanpyörä. Janus haukkui innostuksesta, Nero hämmennyksestä ja uuden reviirin puolustuksesta. Kun iso kaveri haukkui kovempaa myös pikkukaveri kiljui entistä korvia riipovammin. Tapaaminen päättyi lyhyeen, jo hieman ystävällismielisempään nuuhkaisuun.

 

Nero ja Janus kolmansilla treffeillä.

Kyllä pojista vielä kavereita tulee!

Seuraavana ja sitä seuraavana päivänä tulevat kaverukset tapasivat uudelleen toisessa ympäristössä, Januksen luona omakotitalossa, jossa tilaa oli hieman enemmän. Parien treffien jälkeet pojat alkoivat jo tottua toisiinsa: Janus Neron naskalihampaisiin ja alati levällään olevaan suuhun, Nero Jassun nuuskimiseen ja ympärillä pyörimiseen. Eipä varmaan mene aikaakaan, kun pojat jo nukkuvat kiltisti kuonot toistensa päällä.

Näin neljän päivän yhdessäolon jälkeen voi todeta, että Nero on kotiutunut hienosti. Paremmin kuin uskalsimme odottaa. Se pitää meitä selvästi omana laumanaan ja on jo jokseenkin sisäistänyt johtojärjestyksen. Lisäksi Nero on erittäin tietoinen siitä, että omassa kodissa on vaikka mitä hauskoja paikkoja. Uusin villitys on ympäri asuntoa laukkaaminen pää viidentenä jalkana, sammakkosyöksyt sängyn alle, uusi vauhdinottokierros ja sitten taas sängynalle sukeltamaan. Myös parveke tuntuu olevan auringonpaisteella pikkuisen suosikkipaikkoja.

 

Tänään luvassa on vielä leikkejä ja yksinoloharjoituksia, sillä huomenna alkavat taas työt, ja pikkuinen saa pärjätä itsekseen muutaman tunnin. Yksinolotreenit ovat sujuneet vaihtelevasti: ensimmäisillä kerroilla pikkuinen jäi kiltisti jatkamaan leikkejään, mutta seuraavilla kerroilla piti jo vähän itkeäkin. Olemme kuitenkin pitäneet tiukasti kiinni siitä, että rappukäytävästä takaisin sisälle mennään vasta koiruuden hiljennyttyä. Eiköhän se tästä lähde lutviutumaan!