Nyt on yksityiskouluttajan opissa käyty aloitusarviointi mukaan lukien jo viidesti. Yksi kerta on vielä jäljellä. Täytyy myöntää, että on tähänkin taipaleeseen paljon mahtunut - muutakin kuin ilon aiheita. Koulutuksen alussa jääkauden ollessa tiukimmillaan koira tuntui olevan tosi herkkä oppimaan uutta ja luopumaan pahoista tavoistaan. Toki on luontevaa, että kun melkein vuosi on niitä vääriä tapoja opittu, ja sitten reilussa kuukaudessa pitäisi hoksata monta uutta juttua, tulee myös takapakkia.

Jääkausi on opettanut meille hirmuisesti uutta ja on tuonut koiraperheen elämään hyvän tasapainon. Kouluttajan paras ohje on ollut seuraava: Jääkauden tarkoitus on saada sekä ihmiset että koira ymmärtämään, että koira ei saa huomiota tai rapsutuksia, kun se tulee sitä hakemaan. Sen sijaan mennään ihmisen ehdoilla. Vain kutsuttaessa koiraa luokse sitä rapsutellaan. Ja hellyyttelyhetki loppuu "riittää"-sanaan sitten, kun ihmisestä siltä tuntuu. Välillä pikemmin, välillä pitemmin. Koira on myöskään enää änge sohville tai sängylle, mikä on mahtavuutta.

Kouluttajan opissa on kuluneiden tapaamiskertojen aikana ja sitten toki varsinkin kotioloissa opeteltu kehuminen ja kieltäminen uudelleen, sivulle tulo, paikalla olo, tien reunassa kulkeminen ja viimeisimpänä seuraaminen. Sitä on tässä nyt aikaa viikko työstää seuraavaan tapaamiseen asti. Nopeasti on poika nuo oppinut, kun samoja juttuja harjoiteltu aiemminkin. Nyt vain osataan olla tarpeeksi johdonmukaisia.

Nerolla on ollut ongelmia varsinkin tuon rodunomaisen paimentamisen kanssa. Jostain syystä emme olleet saaneet sitä pois koiralta aiemmin, vaikka aina on kielletty on toruttu. Nyt siihenkin onneksi alkaa tulla helpotusta. Koiruudellahan on ollut vaarallinen taipumus jahdata haukkua ja kiskoen kaikkea liikkuvaa autoista pyöriin, kävelijöihin ja toisiin koiriin.

Taannoin koulutuksessa tavan poispurkuun otettiin näppärä alkusokki: sekä kouluttaja, minä että mies otettiin kukin kolinapurkit hyppysiimme. Kouluttaja seisoi oman koiransa kanssa leveähkön tien toisessa reunassa, ja me kuljimme Neron kanssa tien vastapuolta ohi. Kun pääsimme kouluttajan ja koiran kohdalle, Nero alkoi tapansa mukaan vetää kuin härkä. Samalla sekunnilla tai jopa vähän ennen koiran reaktiota kouluttaja heitti tölkkinsä, Neroa taluttanut mieheni omansa ja samoin heitin minäkin kulkien koirakon perässä. Tarkoitus oli heittää kolikoilla täytetyt tölkit maahan siten, että ne hieman hipaisevat esim. koiran takajalkoja. Tätä tehtiin muutaman kerran, ja jo tajusi Nero lopettaa paimentamisen. Kertaakaan ennen ei ole muuten toisen koiran ohittaminen onnistunut ilman reaktiota, mutta tämän jälkeen on onnistunut. Pidän nykyään yhtä tölkkiä varmuuskeinona taskussa lenkeillä. Kun vastaan tulee autoja, ihmisiä tai koiria, ja Nero alkaa niitä mahdollisesti kyräillä, riittää pieni käden kolautus taskussa olevaan tölkkiin ja koira alistuu, ottaa kontaktin ja jättää kohteen rauhaan. Mahtavuutta.

Varmasti niitä askeleita joudutaan vastaisuudessakin ottamaan välillä taaksepäin, mutta kyllä tässä voiton puolella ollaan! Vielä on yksi koulutuskerta yksityisopissa jäljellä. Kyseinen kouluttaja aikoo mahdollisesti keväämmällä järjestää pienryhmäkoulutusta toko-meiningillä - toivottavasti sinne päästään mukaan. Ja muutenkin, kun koiran perushallinta alkaa pikkuhiljaa olla kohdillaan, voisi varmaan kevään ja kesän tullen alkaa katsella muitakin koiramaisia harrastuksia täältä meidän seutuvilta. Jes!