Jos ei tietäisi paremmin, Neroa voisi erehtyä luulemaan jonkinsortin jyrsijäksi. Ehkä ylikasvuiseksi kaniksi. Nimittäin karvaturrin suosikkipuuhaksi on muodostumassa erinäisten esineiden ja huonekalujen jyrsiminen. Erityisesti lattialistat ja eräs petsattu lehtiteline ovat onnistuneet hurmaamaan pennun täydellisesti.

Varsinkin hepuliaikaan listat ja lehtiteline ovat herkästi tuhon kohteena. Helpostihan sitä kotona ollessa toki kuulee, kun naskalit iskeytyvät puuhun, jolloin ehtii tietysti sukkelasti kieltämään. Yllätyksiäkin on tullut.

Niinä päivinä, kun pentu on ollut yksin kotona joitakin tunteja, se on aidattu kylpyhuoneeseen, jossa tilaa on runsaasti. Isostakin tilasta löytyy silti helposti mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tämän huomasimme eilen, kun Joni ihmetteli saunan oven välistä repsottavaa tiivistettä. Kun survoimme tiivisteen paikalleen, huomasimme, ettei se ollut sieltä itsestään liikkunut. Joku pienet, pistimenterävät maitohampaat omaava heppu oli keksinyt jäytää puumerkkinsä sekä saunan ovea vierustavaan listaan että tiivisteenpätkään. Tosin jäljet ovat pienet, eikä niitä juuri huomaa. Täytynee käydä ostamassa koirakarkotetta ja suihkia sitä hieman pentua eniten lumoaviin listankohtiin...

Myös lehtiteli on tullut koiran suosimaksi hampaiden testauspaikaksi. Ensin pentu menee muka huomaamatta makoilemaan telineen viereen ja vaivihkaa alkaa sitten ensin lipoa ja lopulta kaluta telineessä olevia puisia ulokkeita. Tästä sitä on kielletty monet kerrat jo, joten luulisi jossain vaiheessa menevän perille. Tosin koira ilmeisesti yhdistää telineeseen myös hauskuutuksen, sillä välillä se on leikillään muristen jäänyt kiinni telineen vetämisestä pitkin lattioita. Luulee ilmeiseti telinettä jonkinsortin vetoleluksi.

Hassuahan tässä kaikessa jyrsimävimmassa on, että pentua kiinnostavat valtaisasti nimenomaan huonekalut ja asunnon kiinteät listat ym., vaikka sille onkin tarjolla aina omia jyrsintäleluja, kongia, vetonaruleluja, vinguttimia, pehmolelua, luita jne.

Kaippa tuo jyrsimävaihekin menee ohi sitten jossain vaiheessa, kun hampaat ovat vaihtuneet, eivätkä ikenet enää kutittele.